torstai 4. kesäkuuta 2009

Un -ohtumaton vuosi takana

Viikon verran myöhässä tulevat synttärionnittelut Redadict Un –pentueelle! Pihka sisaruksineen saavutti siis vuoden iän 28.5.2009. Vuoden varrella kantautuneiden kuulumisten mukaan kaikki pennut ovat energisiä ja virkeitä tollerin alkuja, joista varmasti kuullaan vielä. Aika sitten näyttää missä yhteyksissä…
Pihka on lopetellut juoksunsa tovi sitten ja päässyt treenaamaan porukoissa tokoa ja taipparijuttuja. Kimppatreenit on sujuneet mallikkaasti, eikä siellä enää pentuajoilta tuttua ajoittaista toisten koirien jännittämistä ole näkynyt. Harjoitteista Pihka on suoriutunut ihan mukavasti, toki petrattavaakin vielä on ennen kuin ilmoittautumislappu lähtee postin vietäväksi taippari- tai toko-kokeeseen. Eiköhän tässä tälle suvelle päästä kuitenkin yrittämään. Juoksujen aikana ilmennyt luonteen pehmeys on myös jäänyt taka-alalle ja Viski saa taas kuulla kunniansa niiden keskinäisissä välien selvittelyissä. Aikamoinen äijähän tuo neiti on ;)
Viskin kanssa käväisimme 30.5. Ylikiimingissä nome-kokeessa. Koe eteni seuraavasti. Hausta 2 ylös, sitten ohjaus maalle, jonka jälkeen kakkosmarkkeeraus veneestä ja viimeiseksi loput riistat hausta ylös. Viski otti 1. lähetyksellä hausta fasaanin ylös. Kävi toisella lähetyksellä pitkän hakuruudun takaosassa tullen kuitenkin tyhjänä pois. Loppu onkin sitten epäonnistumista täynnä. Kolme lähetystä ja aina tuulen painamien hajujen perässä venettä kohti tehden hakua tosi suppealla alueella lähinnä markkeerauspaikkojen hajuja työstäen. Kun vielä ohjaus tuolta alueelta hakuun epäonnistui keskeytin kokeen. Oma suoritusvuoro oli päivän toiseksi viimeinen ja Viski oli odotellut peräkontissa aamu seitsemästä asti. Saattoi vaikuttaa suoritukseen, muttei kelpaa selitykseksi. Lisää treeniä, lisää venetreeniä, lisää treeniä muitten hajuissa ja aika paljon lisää treeniä. Jospa se siitä sitten.
Tokossa kisattiin KSTK:n omissa kokeissa 2.6. Kajaanin Paavolaassa. Koe eteni ihan mukavasti ykkösen tahdissa aina viimeiseen liikkeeseen asti. Hypyssä Viski sitten päätti, ettei ansaita ykköstä ja palasi esteen ohi perusasentoon. Katsomosta kuului syvä huokaus ja itsellä pääsi nauru. Minkäs tuolle teet. Plussan puolelle menee luoksetulo, jossa saatiin eka kertaa kokeissa sellainen hyvä napakka pysäytys. Kokeesta 153,5 p, Avo2. Nyt otamme tokoon tauon. Korkeintaan välipalaksi vähäsen ja sitten syksyllä katsotaan jatketaanko TK2:n metsästystä vai käännetäänkö katseet jo voittajaan, mutta joka tapauksessa pikkuisen parempaa tekemistä tarvitaan ennen kuin kisataan uudelleen.
Taukoa saattaa tulla muutenkin koerintamalla. Pienet saumat olisi heinäkuun 1. viikonloppu startata joko Kuhmo mejään tai Leppävirran nomeen. Katsotaan nyt miten aikataulut kehittyy. Ja huomenna nokka kohti Tollerileiriä, jepjep.
~J