maanantai 6. heinäkuuta 2009

Viskistä FI JVA!

Kylläpä se tuo kesä rientää. Viimeisimmän päivityksen jälkeen on koiraharrastus kulkenut sivuroolissa. Pahuksen työkiireet! Jotain on kumminkin ehditty tekemään. Tollerileirillä kävimme kesäkuun alussa. Itse olin Kemppaisen Tiinan kanssa leirillä kouluttamassa taippariryhmää. Mukava kokemus ja mahtava ryhmä. Kahden päivän aikana saatiin koirakoista kaivettua esille monenmoista osaamista ja kaikilla on harjoittelun kautta varmasti mahdollisuus osallistua taippareihin ja menestyä siellä. Teresa ja Pihka treenasivat toisessa taippariryhmässä ja pusikoista kuuluneiden tietojen mukaan hyviä treenisuorituksia oli nähty. Viikkoa myöhemmin osallistuimme KaiNon kesäleirille. Olimme Viskin kanssa nome-ryhmässä Antti Honkarinnan opastettavana. Teresa & Pihka osallistuivat Terhi Honkarinnan taippariryhmään. Hyvää treeniä ja ajatuksia kotimatkalle tuli taas mukavasti. Muutoin kesäkuu taisi mennä enimmäkseen itseltä ”ohi”. Teresa ja Pihka ovat touhuilleet aktiivisemmin. Heidän taipparistartti nähtäneen viimeistään KaiNon kokeessa 8.8.

Heinäkuu on alkanutkin sitten mukavissa merkeissä. Viski starttasi eilen Kuhmossa viidenteen mejä-kokeeseensa, sai viidennen 1-tuloksen ja on näin ollen tuore Jäljestämisvalio FIN JVA! Mahtava suoritus Viski! Eilinen koe sujui muutoinkin mukavasti, sillä edellisistä kokeista tuttu keskittymiskyvyn hiipuminen jäljen loppua kohti oli tipotiessään. Viski jäljesti tasaisella nopeudella ja tarkkuudella alusta loppuun, suoritti kulmat ongelmitta ja merkkasi makauksistakin kolme. Tarkistuslenkkejä jäljellä tuli vain yksi, joten kaikkineen maistuva suoritus juuri oikeaan paikkaan. Päivän päättänyt kylpy oli kylmä, kiitos siitä järjestäjille. Lämmikkeeksi ja juhlan kunniaksi emme avanneet shampanjaa vaan otimme tujaukset viskiä - tottakai. Eihän tästäkään hommasta olisi tullut mitään ilman Viskiä!

Koeselostus:

Lähtömakaus tutkitaan, Viski ohjataan jäljelle. Viski jäljestää kaikki osuudet tarkasti, tehden yhden laajemman lenkin. 1. makaus merkataan pysähtymällä, 3. ja 4. hätäisesti nuuhkaisten ja 2. yli. Ensimmäinen kulma tarkasti, toinen kulma jolla katko selviää vaivatta ja 3. pienellä lenkillä. Kaatoa repii.

Koesuorituksen arvostelu:
a) Jäljestämishalukkuus (0-6) 6
b) Jäljestämisvarmuus (0-12) 10
c) Työskentelyn etenevyys (0-10) 9
d) Lähdön, kulmauksien, makauksien

ja kaadon selvittämiskyky, sekä
tiedottaminen/kaadolla
haukkuminen (0-14) 9
e) Käyttäytyminen kaadolla (0-3) 3
f) Yleisvaikutelma (0-5) 5

Yhteensä 42 pistettä, VOI 1







~J