keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Tästä se alkaa...

...nimittäin ensimmäisen blogin kirjoittelu. Kirjoittelen jatkossa tänne koiraharrastuksen mukanaan tuomista pienistä ja suurista tunteista. Niitä varmasti riittää jatkossakin. Menneeseen en tohdi niin enää palatakaan, sillä sen puimiseen menisi pitkähkö tovi. Todetaan vain Irwinin sanoin, että kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan.

Alkaneen vuoden tavoitteista sen verran, että Viski jatkaa harrastamista laajalla lajikirjolla. Nomessa olisi tarkoitus suoriutua alokasluokasta avoimeen ja saada sellaista tiettyä rutiinia niin koiran, kuin ohjaajankin tekemisiin. Tokossa tavoitteena on TK2 koulutustunnus ja pääsy KSTK:n joukkueeseen SM-kisoihin. Mejässä Viski saa toteuttaa itseään ja edetä ilman suurempaa harjoittelua. Uskaltaako siitä JVA:sta vielä haaveillakaan...? Ja agilityssa jos saatasiin se ensimmäinen startti, niin siinähän sitä olisikin. Ja tämä kaikki sillä ehdolla, että Viski pysyy terveenä ja nauttii harrastuksista kuten tähänkin asti. Pihkan kanssa opetellaan elämisen perustaitoja ja nautitaan nuoruudesta. Jospa ne taipparit saataisiin kuitenkin läpi ja vaikkapa tokostartti ihan kokemukseksi. Niin ja on sen verran "nätti" tuo meidän neiti, että pitäähän sitä parissa näyttelyssä päästä pyörähtämään. Siinäpä sitä taitaa ollakin.

Laitan kuvat koirista ja jatkan blogityökalun opettelua. Jospa tänne saataisiin vähän selkeyttä ja kaikki oleellinen info koirista lähiaikoina.

~J




1 kommentti:

  1. Hellou! Onpas mukava päästä seuraamaan teidän kuulumisia näin virtuaalisestikin :) Viski sen kun komistuu vaan, ja Pihkakin näyttää olevan jo iso tyttö! Nähdään reilun viikon päästä :)

    VastaaPoista