maanantai 19. tammikuuta 2009

Back to the basics!

Kuluneella viikolla oli ohjelmaa mukavasti. Koirat oli tiistaista torstaihin hoidossa tuttavan luona, kun kävimme Teresan kanssa Helsingissä tuulettumassa. Pihka oli sopeutunut hoitopaikkaan paremmin, vaikka se oli sille ihan eka kerta. Viskillä oli taas tullut kaikenmoisia sijaistoimintoja stressistä. Viski nyt vaan on sellainen "hermoilija". Kiitokset Sannalle koirien hoitamisesta!

Lauantaina pakkasin koirat autoon ja otettiin suunta kohti Valkeakoskea. Siellä pidettiin sunnuntaina Novascotiannoutajat ry:n nome-valmennustiimin ensimmäinen treenikerta. Pihka lähti mukaan turistiksi ja hoiti ansiokkaasti katseenvangitsijan roolia. Pihka sai myös hyvää sosiaalistamistreeniä, kun se joutui kohtaamaan toisia koiria uudessa ympäsristössä, eikä Viski ollutkaan sen turvana. Porukan nuorimpana se kyllä tiesi paikkansa ja alistui muille koirille. Näitä tilanteita meidän täytyy hankkia lisää, jotta nuorikko saa rohkeutta ja uskallusta kohdata muita koiria, sekä uusia tilanteita itsenäisesti.

Viskin kanssa otettiin osaa sunnuntain nome-koulutuspäivään. Paikalla oli myös kaikki muut 9 tiimiin valittua koirakkoa ja toistakymmentä immeistä kuunteluoppilaana. Harvoin näkee noin paljon tolleriosaamista yhtäaikaa areenalla. Treenarina ensimmäisellä kolmella kerralla toimii Esa Valkonen. Päivä alkoi reilun kahden tunnin juttutuokiolla treenaamisesta, koiran koulutuksesta ja paikalla olleiden koirakoiden pikku ongelmista syntyneistä keskusteluista. Tämän jälkeen pääsimme vihdoin tositoimiin pellolle. Keli suosi kevyellä pakkasella ja hienoisella lumisateella.

Päivään sisältyi neljä harjoitetta. Ensimmäinen oli lyhyehkö piilosta heitetty markkeeraus. Toisena samaan paikkaan heitetty markkeeraus, johon lähetyspaikkaa siirrettiin vähän kauemmaksi. Tässä harjoitteessa testattiin myös luoksetuloa siten, että koira kutsuttiin puolesta matkasta takaisin ja palkkioksi tuli markkeeraus vastakkaiseen suuntaan. Tämän jälkeen nouto ensimmäiseen markkeeraukseen. Kolmas harjoite alkoi markkeerauksella ojan taakse starttipistoolilla motivoiden. Nouto siihen. Harjoitus jatkui seuruutuksella, jonka puolessa välissä tuli markkeeraus uudelleen samaan paikkaan laukauksen kera. Tämä jätettiin hautumaan siksi aikaa, kun noudettavaksi tuli pellon toiselta reunalta damipyssyllä ammuttu ykkkönen huomattavasti pidemmälle matkalle. Nouto siihen pellon poikki ja sitten vielä muistinouto edelliseen markkeeraukseen. Viimeisenä tehtävänä oli muistinouto, jossa dami jätettiin pellolle ja sain itse valita matkan jonka päästä dami haetaan. Vaikeutta tähän tehtävään haettiin valitsemalla lähetyslinja siten, että koiran reitti kulki suoraan edellisen tehtävän "päältä" paikasta, johon dameja oli nakeltu jo kymmenelle koiralle. Viski suoriutui päivän tehtävistä ihan ok. Ei mitään huippusuorituksia, mutta kelvollinen pohja lähteä rakentamaan tulevaa. Ja ehkä positiivisimpana asiana äänekkyyden väheneminen. Volyymiä oli käännetty kaakosta pari pykälää ja se selvästi rauhoittui tehtävien välillä paremmin, kuin viime kaudella.

Kaikkinensa sunnuntai oli antoisa treenipäivä ja pari ahaa-elämystä jäi kotimatkalle mutusteltavaksi. Esalle kiitos erittäin selkokielisestä kouluttamisesta! Perusasioiden hiominen ja niiden varaan tukeutuminen lienee se lyhin tie hyvään nome-suoritukseen, joten perusasiat kunniaan!

Tänään käytiin sitten vähän treenaamassa "uusin eväin". Viskille otimme eilisen kaltaisia suoritteita ja Pihkalle hakua. Saatiin Pihkalle ihan ensimmäisen kerran sellainen hakuruutu, jossa se kaytti hienosti vainua ja kattoi koko ruudun haullaan. Makeeta!
~J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti