Pihka korkkasi tänään näyttelyuransa Kajaanin ryhmänäyttelyssä. Pallohallissa pidetyssä näyttelyssä tuomarina toimi Jaana Hartus. Narttujen junnuluokassa kisasi 6 tollerin alkua. Joukossa oli myös Pihkan sisko Caro. Molemmat sisarukset saivat arvostelupaperiin merkinnän EH. Ja kummankin arvostelupöytäkirjat olivat aivan mukavaa luettavaa. Alla olevan arvostelun lisäksi tuomari oli tokaissut Teresalle kehässä, että "wau mitkä lihakset". Pihka lienee siis ainakin paininut Viskin kanssa tarpeeksi.
Näin pöytäkirjassa: "Erittäin hyvä tyyppinen, mutta vielä kesken kehityksen oleva juniorinarttu, jolla hyvä ryhti. Erinomainen lihaskunto, hyvät raajat. Hyvä pää ja ilme. Runko saa vielä täytelöityä. Tyypillinen ???ilme. Vielä kapea edestä ja takaa." Voi kun saataisiin vaikka apteekkarit kehään sihteereiksi, niin sais käsialastakin selvää.
Oli kiva tavata Caron isäntäväkeä ja jutustella kuulumisia. Vaikka fyysisesti Pihka oli Caroa suurempi kaikin tavoin, oli luonteessa enemmän yhtäläisyyksiä. Samoja kujeita harrastetaan molemmissa perheissä. Seuraavan kerran katsellaan näyttelykehien suuntaan jahka saadaan pikkuisen karvaa koiralle. Nyt oltiin liikkeellä kovin kevyellä turkilla.
Onnittelut missiuran aloituksesta. Tuohan on vallan lupaava alku.
VastaaPoista